sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Mökillä tapahtuu

Loma alkoi. Suuntasin siis mökille viikonlopun viettoon. Loma on aina hyvä aloittaa kunnollisella tyhjennysharjoituksella ;)
Viime viikolla myin pitkään toimettomana olleen veneeni Terhi 405 Funin ja roudasin mökille kumiveneen.


Tämän jaksaa laskea vesille vaikka yksin ja yhtä kätevästi käy veneen talviteloille nosto. Lauantain soutureissu osoitti, että tämä on ihan riittävän merikelpoinen venho minun käyttötarkoituksiini.

Jotain pikku remppaakin ehdin viikonloppuun mahduttaa. Saunatuvalla on nyt uudet verhot ja vähän muutakin uutta tekstiiliä. Joku voisi sanoa, että viimeinkin. Edellisestä päivityksestä taitaa olla aikaa noin kolmekymmentä vuotta (tai voipi olla neljäkymmentäkin ;)). Huussi sai myös uuden ilmeen, sillä ehdin ruuvailla seinille peilit, koukut, paperipidikkeet ja muut vermeet. Jotain tosin huutaa vielä, pitää miettiä mitä.

Wc-paperiteline, peili ja lasipalloja ihan somistukseksi. Valkoisen paperikorin tuunasin jo pari viikkoa sitten.

Vastakkaiselle seinälle ruuvasin muutaman pirteänvärisen pyyhekoukun

Pesuvatiteline on ollut huussissa jo pari vuotta, mutta edelleen mietin sitä, pitäisikö metalliosien olla valkoisia? Onko jollakin mielipiteitä?

Olen aina halunnut mökille riippumaton ja nyt vihdoin unelmasta on tullut totta. Kävin Kodin Ykkösen alessa ja mukaan tarttui ihana kaksikin henkilöä kantava riippumatto, kantavuus siis 180 kg. Asensin se mökin kuistille. Jotain pitäisi keksiä tuohon riippumaton alle, että ei olisi niin kaljun näköinen, mutta eiköhän inspis löydy, kun vähän aikaa odotellaan. 


Tietysti riippumaton asennuksen vuoksi piti tehdä hieman järjestelyjä kuistilla. Pöytä, tuolit ja grilli siirtyivät ahtaampaan koloon mökin oven taakse, mutta ihan hyvin ne nyt siihen mahtuvat. Pitänee kuitenkin vielä miettiä tuota järjestystä. Yhden ja kahden ihmisen kanssa tämä järjestely toimii, mutta jos porukkaa olisi joskus enemmän, niin ahtaaksi taitaisi käydä. Tuumailun paikka siis tämäkin.



Myös mökin puolelle lisäsin jotain. Kelloa ei perinteisesti mökillä ole ollut, mutta kiireisenä nykyihmisenä sellainen tuntui tässä kohdassa tarpeelliselta. Paikan se löysi enkeleiden keskeltä.

1 kommentti:

  1. Pesuvatitelineen metalliosien tulee olla ehdottomasti valkoiset.

    Keittiöstä olet kyllä saanyt todella kauniin!
    Hienoa!

    VastaaPoista